Katutaiteiden yön tarkoituksena on kerätä tarrojen, katutaiteen graffitien tekijöitä koristelemaan kaupunkia ja jättämään jälkiä keskustaan. Joukkovoiman turvin pyritään välttämään kiinnijäämisiä muuten varsin hyvin vartioidun Helsingin koristelusta ja töhrimisestäkin. Samalla päättävien tahojen toivotan huomaavan, että nykyinen nollatoleranssilinja ja ankarat rangaistuksen aiheuttavat vihaa ja vastarintaa ja tulevat aiheuttamaan tämäntapaisten joukkovoimatempausten lisääntymistä.
Kuvia ja juttua Katutaiteiden yöstä Megafonissa. Flickristä löytyviä alla, kuvat ottanut antifps.
Myös YLE kertoi illalla 26.08.2006 katutaiteen puolesta järjestetyn mielenosoituskulkueen aiheuttaneen häiriöitä Helsingin Taiteiden yössä ja kulkueen työllistäneen poliisia.
YLEn mukaan poliisi otti Hietalahden torilla kiinni noin 60 mielenosoittajaa, jotka olivat laukoneet ilotulitteita, rikkoneet näyteikkunoita ja töhrineet paikkoja spray-maalilla. Poliisin arvion mukaan vahinkojen suuruus nousee jopa kymmeniin tuhansiin euroihin.
Kukaan ei loukkaantunut mellakoinnissa. Katutaiteiden yö -kulkueessa oli poliisin mukaan parisataa ihmistä. Mielenosoitusta oli valvomassa kymmeniä poliiseja. Kulkue järjestettiin myös viime vuonna. Taiteiden yö sujui mielenosoittajien häiriköintiä lukuun ottamatta rauhallisesti. Tapahtuma keräsi ydinkeskustaan tuhansia ihmisiä. Lähde: YLE Uutiset
Keskustelua tapahtumasta Basson foorumilla.



Kommentit