Seuraa blogia Bloglovinin avulla

Vielä ehtii tännekin: graffitinäyttely Tampereella

Graffiteihin voi tutustua näyttelyssä myös Tampereella kirjakauppa-galleria Bukrassa (Tuomiokirkonkatu 17, lähellä Stockmannia). Näyttely on auki 30.12. saakka. Tapahtuma Facebookissa.

Värikäs graffitimaalaus kirjakauppa-galleria Bukrassa.

Maalaus näyttelyn 1. vaiheessa.

Näyttely on kaksiosainen: marraskuussa esillä oli vanhemman polven maalaajien teoksia, joulukuussa nuorempien. Galleriassa oli samanlainen näyttely kesällä 2009, ja uusi näyttely on jatkoa aiemmalle. Teokset on maalattu suoraan seinille.

Näyttelyn tekijät pysyttelevät anonyymeinä. Heistä yhtä on haastateltu Utain-lehden juttuun. Alla juttu ja haastattelu muokattuna.

***

– Taustalla ei ole kollektiivia, vaan tekijät ovat löytyneet omasta lähipiiristä, kertoo Severiksi esittäytyvä henkilö. Hän on yksi näyttelyn maalaajista.

Nuorempien maalaajien tyyli poikkeaa Severin mukaan hieman vanhempien tyylistä.

– Paremmin ero näkyy siinä, millaisesta jutusta on graffitien pariin innostunut ja mitä on lapsena ihaillut. Vie yleensä muutaman vuoden aikaa, että oma maalaustyyli löytyy. Omalla harjoittelulla ja ekoilla töillä on kanssa merkitystä siihen, mihin suuntaan lähtee.

Tampereella graffiteja voi käydä katsomassa gallerian ohella esimerkiksi Pispalassa, jossa pääradan varren pitkä aita ja hylätyt tehdasrakennukset ovat olleet jo vuosia graffitintekijöiden suosiossa.

– Pispala on tavallaan puolittain laillinen paikka. Sen kanssa on käynyt kuten muuallakin voi käydä: kun tarpeeksi kauan maalataan eikä paikka ole yhteiskunnalle liian järkyttävä, annetaan maalausten lopulta olla.

Kaupunki ei ole väkisin yrittänyt lopettaa radanvarsien ja vanhojen tehdasrakennusten maalaamista Pispalassa. Severi arvelee että jos olisi, olisi silloin tapauksessa maalattu nykyistä enemmän kiellettyihin paikkoihin.

– Eivät maalaajat Pispalaakaan ole mitenkään järjestelmällisesti vallanneet, vaan siellä on puolivahingossa alkanut käydä paljon ihmisiä maalaamassa.

Severin mukaan Tampereen graffitirintamalla on aika rauhallista. Hän arvelee, että aktiivisia graffitintekijöitä on Tampereella joitain kymmeniä, korkeintaan 50.

– Poliisin jokakeväinen rituaali on pelotella graffitimaalaajia Aamulehdessä, mutta ei se ole johtanut mihinkään erityisen perusteelliseen graffitintekijöiden jahtaamiseen.

Nykyisin graffitien tekeminen on Severin mukaan vilkkaampaa kuin 90-luvulla.

– Ilmiö tulee esille tasaisin väliajoin. Jos esimerkiksi 13–14-vuotiaiden joukko innostuu maalaamisesta, se kasvattaa graffitien määrää joksikin aikaa. Monien innostus kuitenkin lopahtaa vuodessa tai parissa.

***

Bukran gallerian ja kirjakaupan omistaja Erja Koljonen kertoo, että galleriassa on aiemmin esitelty esimerkiksi sarjakuvaa, dokumenttivalokuvaa ja pidetty nuorten taiteilijoiden ensinäyttelyitä.

– Tässä näyttelyssä ajatuksena on, että tekijät ovat voineet maalata teoksensa rauhassa. Toisaalta graffitien katsojan ei tarvitse mennä koluamaan pusikoihin, hän toteaa.

Koljonen pitää tärkeänä sitä, että näyttelyn maalaukset ovat oikean kokoisia ja paikan päällä tehtyjä.

Näyttelyyn kuuluu maalausten lisäksi videoteos. Videota varten on skannattu paperikuvia Tampereella maalatuista graffiteista 90-luvulla. Video voi kiinnostaa niitäkin, jotka eivät graffiteista pidä.

Maalausten ohella videolla näkee Tampereen kaupunkikuvaa 90-luvulta ja monia nyttemmin purettuja rakennuksia, joihin graffiteja tuolloin maalattiin.

Video Youtubessa.

Alkuperäinen uutinen Utaimessa: http://utain.uta.fi/2010s/9/63438.html

Samantapaiset merkinnät

Comments are closed.