Seuraa blogia Bloglovinin avulla

Linkkejä

IMG52775. Natsikortti

Tarra Lahdessa syksyllä 2010

Graffitiaiheisia linkkejä viime vuodelta:

  • Hyvän mielen graffitit ovat pehmeitä ja harmittomia - HS.fi - Kaupunki - “Helpoiten neulegraffiteja löytää internetistä. Kuten Viinikanojakin, useat graffitien tekijät ylläpitävät blogia, johon he lisäävät uusimmat tuotoksensa kuvan ja kuvauksen kera. Teosten tallentaminen onkin tarpeen. “Esimerkiksi Myyrmäessä kaikki graffitit häviävät suunnilleen viikossa, mutta Tikkurilassa ne pysyvät vaikka kuinka pitkään.” Salaperäisistä katoamisista huolimatta Viinikanoja pitää graffitien tekemistä ihmisten ilostuttamisena.”

Spraymaalien hallussapito julkisella paikalla

Turun Sanomissa kirjoitettiin muutama viikko sitten spraymaalien hallussapidon julkisella paikalla olevan kiellettyä. Järjestyslain mukaan näin onkin, mutta poliisi on vetänyt haastattelussa lain mutkia hieman liikaa suoriksi väittäessään, että vain ammattimaalareilla olisi oikeus kantaa tällaisia aineita mukanaan.

Spraymaaleja saa kantaa julkisella paikallakin kaikessa rauhassa, kunhan siihen on asiallinen syy. Järjestyslain kohta menee tarkalleen ottaen seuraavasti:
“13 §: Töhrimiseen soveltuvien aineiden hallussapito. Spraymaalien ja muiden toisen omaisuuden töhrimiseen hyvin soveltuvien maalien tai muiden aineiden hallussapito yleisellä paikalla ilman hyväksyttävää syytä on kielletty.” Lähde, lihavointi omani.

Hyväksyttävä syy onkin tulkinnanvaraisempi juttu. Oma lukunsa on sekin, kuinka poliisi selvittää tämän hyväksyttävän syyn todenmukaisuuden? Jos sanot meneväsi spraymaaleinesi maalaamaan kaverisi autoa, tuleeko poliisi mukana paikan päälle katsomaan, että auto ja kaveri ovat todella olemassa? Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksia tällaisista tapauksista.

Turun Sanomien keskustelussa viitataan hallituksen esitykseen lain tarkoituksesta. Siellä maalien hallussapidosta todetaan näin: “Töhrimisellä tarkoitetaan jonkin paikan luvatonta tahraamista, likaamista ja sottaamista maalilla tai muulla vastaavalla aineella. Tällaista ainetta voi olla esimerkiksi autojen ruostesuojaukseen käytettävät massat ja muut vastaavat aineet. Se, milloin aineiden hallussapitoon yleisellä paikalla on hyväksyttävä syy, on ratkaistava tapauskohtaisesti. Esimerkiksi maalin hallussa pitämisen hyväksyttävä syy voi olla se, että henkilö on menossa maalaamaan jotakin luvallista kohdetta. Spraymaalipurkin pitämiseen taskussa yöllä tavara-asemalla, voi olla vaikeampi löytää hyväksyttävää syytä.”

Jos joku maalinsa takavarikossa menettänyt lähtisi käräjöimään asiasta oikeuteen, olisi käräjäoikeuden perehdyttävä lainkohdan lisäksi myös tähän hallituksen esitykseen lain tarkoituksesta. Hallituksen mukaan siis esimerkiksi polkupyörää tai autoa luvallisesti maalaamaan menevä saa rauhassa kuljettaa spraymaaleja mukanaan.

Kaikkiaan tällainen laki, jossa kielletään mahdollisesti rikokseen käytettävän asian hallussapito, on hieman omituinen. Jos samaa logiikkaa noudatettaisiin muuallekin, voisi poliisi takavarikoida etukäteen vaikka auton sellaisilta ihmisiltä, joiden se olettaa ajavan kännissä tai ylinopeutta (tai molempia). Tietysti voi olla, että tällaistakin lakia jo jossakin komiteassa suunnitellaan.

Pokerinpelaaja – yksi maailman vaativimmista ammateista

Artikkelin tuottanut PokerListings

Useimmilla pokerinpelaajilla on ainakin yksi haave. Pelata pokeria ammatikseen. Moni on pokeriuransa aikana huomannut että ammattilaisuus ei todellakaan ole helppoa saavuttaa. Ehkä muutamissa turnauksissa tulee mukavasti rahasijoja, mutta ammattilaisuus vaatii jatkuvaa onnistumista peleissä, eikä isoja notkahduksia voi tehdä. Se, miten notkahdus määritellään isoksi, riippuu täysin pelaajan pelitilistä ja lompakon koosta.

Pokerin säännöt ovat helppo oppia. Pelin hallitseminen onkin sitten toinen juttu. Useimmilla ammattilaispelaajilla on takanaan uskomattomia määriä harjoittelua ja keskittymistä itse peliin. Pokeriammattilaisuus on useiden vuosien harjoittelun tulos ja harjoittelu jatkuu läpi pokeriuran. Pokeriammattilaisuus vaatii täydellistä keskittymistä pelaamiseen, vastustajien pelitapaan tutustumista, erilaisten pelitaktiikkojen opiskelua, todennäköisyyksien laskemista ja kärsivällisyyttä sekä hermojen hallintaa.

Monilla pelaajilla on ainakin alussa usein se harhakäsitys, että pokeri on totaalisesti tuuripeli. Näin ei kuitenkaan suinkaan ole ja sen ovat monet huomanneet. Jokainen on joskus aloittanut pokerinpeluun aivan alkeista, eli sääntöjen ja käsien arvojärjestysten opettelulla. Useimmat ovat tulleet pokeriharrastuksen pariin nimenomaan Texas Hold’emin kautta. Pokeri on muutakin kuin Texas Hold’emia ja pelilajeista löytyy varmasti jokaiselle se oikea.

Julkisuuden valokeilassa on usein kaikkein menestyneimmät pelaajat, joiden elämää on kuvattu luksukseksi pokeripelien ohella. Varmasti näin onkin, mutta helpolla ei tuo menestys ole tullut ja ihan varmasti nämäkin pelaajat joutuvat todella tekemään töitä menestyksensä eteen. Harvemmin otsikoissa ovat ne pelaajat joiden pelit eivät suju ja pelitili on yhtä punaisena kuin Maranellon Ferrari. Näitäkin pelaajia on, ja voisi väittää että suurin osa pelaajista on sellaisia, jotka eivät koskaan voita isompaa turnausta tai edes pienempää turnausta vaikka yritys olisi kuinka kovaa.

Kuitenkin pelinä pokeri on niin kiehtova että sen harrastajamäärät kasvavat koko ajan. Nettipokeri on mahdollistanut sen, että jokaisella on mahdollisuus toteuttaa unelmansa pelaamalla nettipokeria ja voittamalla jopa useita satoja tuhansia euroja. Kilpailuhenkeä ja voitontahtoa kasvattaa varmasti ensin leikkirahapelin voitto, sen jälkeen ehkäpä pienemmän freeroll-pelin hyvä menestys. Kaveriporukassa pidettävät pokeriturnaukset ovat tietenkin yksi lisämauste tähän soppaan.

Pokeri elämäntapana on todella houkutteleva kokonaisuus. Nopeita autoja, kauniita naisia, paljon rahaa ja yhdessä pokerikädessä voi olla vaikkapa henkilöauton tai ison omakotitalon verran rahaa. Todellisuus voi hämärtyä kun tavoitellaan suurta unelmaa. Helppoa se ei tule olemaan, mutta tuskin kukaan niin on väittänytkään.

Uhkapelaajan elämää

Artikkelin on tuottanut suomalainen kasino-opas CasinoTop10

Olemme varsin usein saaneet kuulla hurjia tarinoita siitä, miten uhkapelaajien elämä on yhtä vuoristorataa ja matkan varrelle sattuu suuria voittoja ja vielä isompia tappioita. Yleistäminen on kuitenkin tässä tapauksessa virhe, sillä uhkapelaamista voi harrastaa pienemminkin kontrastein.

Jo sanana uhkapelaaminen on todella jyrkkä. Sanan alkuosa, eli uhka on jo riittävän negatiivinen leimaamaan koko sanan negatiivisväritteiseksi, vaikka uhkapelaaminen voikin olla oikeinkin kannattavaa jos sen saa pidettyä hallinnassa ja vieläpä voitokkaana.
Usein uhkapelaaminen alkaa varsin pienistä asioista. Tuttuja ovat varmaan kavereiden kanssa lyödyt: ”Lyödäänkö vaikka vetoa että…” –lauseet, joilla saadaan vedonlyönnillä aikaiseksi pientä tai vähän isompaakin jännitystä varsin arkisiin asioihin. Tästä tietenkin panokset kovenevat ja kuvioihin tulevat mukaan mm. tulosvedot ja pitkävedot ja mitä kaikkea niitä onkaan tarjolla paikallisilla kipakeilla ja nykyään myös Internetin laajassa valtakunnassa.

Uhkapelaajalle käy kaikki. Peluri voi pelata melkein mitä peliä vaan, rulettia tai pokeria, kunhan siitä on mahdollisuus kääriä sievoinen summa itselleen. Riskejä otetaan ja todennäköisyydetkään eivät läheskään aina ole pelaajan puolella. Ei haeta enää niitä pienempiä kertoimia, vaan haetaan nimenomaan suuria kertoimia talletetulle rahalle.

Uhkapelaaminen mielletään enemmänkin netticasinoiden ja kasinoiden ”ongelmaksi”. Varsinaisesta ongelmasta ei voida kuitenkaan puhua läheskään kaikkien kohdalla, sillä suurin osa pelaajista tietää missä rajat menevät ja miten niiden lähestyessä tulee toimia. Valitettavasti mitä suurempi pelaajajoukko on kyseessä, sitä enemmän on myös ongelmapelaajia ja uhkapelaajia jotka eivät koe pelaamistaan ongelmaksi. Tutkimusten mukaan nettipelaaminen aiheuttaa jopa kaksi kertaa voimakkaammin riippuvuutta kuin tavallisella kasinolla pelaaminen. Tämä ei ole mikään ihme, sillä netticasinolle meneminen ja siellä oleminen on huomattavasti vaivattomampaa ja helpompaa.

Valitettavasti tarpeeksi moni ei tiedosta hälytyskellojen soitantaa kun kyseessä on uhkapelaajan ongelmapelaaminen. Tiettyjen signaalien pitäisi kertoa sinulle oletko ongelmapelaaja ja milloin pelaamista tulisi rajoittaa.

Ensimmäisenä tulee mieleen tietenkin rahan loppuminen. Selvä vinkki siitä, että sinulla ei yksinkertaisesti ole varaa pelata uhkapelejä. Usein vaikka rahat loppuvatkin, sitä lainataan jostain muualta, joka on aivan väärä polku. Niin ei rahat tule takaisin, ainakaan yleensä.
Usein uhkapelaaja käyttää myös pelicasinolla huomattavan paljon aikaa. Ajantaju häviää ja liiallisesti uhkapelejä pelaava laiminlyö muita velvollisuuksia pelien takia. Ystävät, perhe ja muu elämä jää pelin varjoon ja pelaaja kaunistelee kavereillesi totuutta pelaamisesta. Nämä ovat siis merkkejä, jotka pelaajan itse tulisi tunnistaa ja sitä myöden hakea apua omaan uhkapelaamiseensa.

Uhkapelaaminen on kuitenkin parhaimmillaan todella mukavaa viihdettä, joka todella tempaa mukaansa. Pelejä on moneen lähtöön ja jokaiselle kiinnostuneelle löytyy varmasti oma suosikkipeli netticasinoiden laajasta valikoimasta. Lyödäänkö vaikka vetoa?

Graffitien poistoa kokoomuksen tyyliin

Huomio huomio! Nyt tarkkana lapsukaiset, ja tietysti kaikki muutkin!

Seiniin ei saa töhrätä koska se on kiellettyä. Seiniin ei saa töhrätä myöskään siksi, etteivät esimerkiksi kokoomuksen sedät joudu sitten siivoamaan töhräämisen rumia jälkiä, kuten ovat jo Vantaan Rekolassa joutuneet.

Graffiti-töhryn poistoa havainnollistava kuvasarja on lainattu Kokoomuksen Toivotalkoot-kuvasivulta Flickrissä.

Ruma töhry Rekolan ostoskeskuksen seinässä.
Töhry, Rekola, Vantaa

Kokoomuksen setä poistamassa töhryä.
Kokoomus, graffitin poistoa Vantaan Rekolassa. Kuva: toivotalkoot

Ja näin Rekolan ostoskeskuksen seinä on taas (melkein) puhdas.
Kokoomus, graffiti poistettu Vantalla. Kuva: toivotalkoot

Today we dream

Seinä Sörnäisissä Helsingissä. Seinän perhoset on kuulemma maalattu aikanaan Damn Seagulssin musiikkivideota varten. Isompi kuva.

IMG22859. Today we dream

Lyhyt talonvaltaus Helsingin Haagassa

IMG1084. Hetkeksi vallattu
Isompi kuva.

Talonvaltausten sarja Helsingissä jatkui taas viikonloppuna, tällä kertaa vallattiin kuvassa oleva talo Haagasta. Valtaajien mukaan talo on ollut yli vuoden tyhjillään. Ilmeisesti tarkoittavat talon yläkertaa, katutasossa näytti toimivan kukkakauppa.

Valtaus Haagassa kesti vain muutaman päivän, kunnes talon omistaja tänään vaati valtaajia poistumaan. Tänä iltana tosin vallattiin jo uusi talo Herttoniemestä, valtaus on reilun vuoden kuluessa jo kymmenes.

Helsingin kaupunki on tiettävästi luvannut järjestää valtaajille tilaa, mutta mitään ei ole tapahtunut. Lieneekö tahdon vai resurssien puutetta kun sopivaa tilaa ei tunnu löytyvän, tyhjiä kiinteistöjä kun Helsingissäkin näyttää riittävän.

Joensuussa katutaidetapahtuma, tutkimusprojekti jatkui sittenkin

Joensuussa pidetään Ilosaarirockin Popkatu-tapahtumaan liittyen myös Rytmipuisto-katutaidetapahtuma.

“Musta rytmimusiikki kohtaa katutaiteen Vapaudenpuiston katveessa: taitelijat maalaavat graffiteja ja Propleema-dj:t Asmo, Kiilo & Thaison vieraineen soittavat hiphoppia, reggaeta ja funkia. Tapahtumassa syntyvät teokset ovat nähtävillä lauantain Rytmiklubilla Teatteriravintolassa”, kertovat Popkadun nettisivut. Tapahtuma järjestetään perjantaina 13.7. klo 11.00-17.00.

Graffitiblogi täyttää peräti kaksi vuotta lauantaina 14.7.2007, ja juhlavaa asiaa juhlistetaan jälleen Ilosaarirockissa. Myös em. katutaidetapahtumaan käydään tutustumassa jos toimitus sinne vain terdellä istumiseltaan ehtii ja kykenee.

Aiemmin mainittu katutaiteen kuvaus- ja tutkimusprojekti eteni sittenkin loppuunsa, vaikka projektin nettisivut eivät tällä hetkellä toimikaan. Päivän Kalevassa projektin tekijä Hanne Haapakoski pohtii katutaiteen ja vandalismin suhdetta. Esillä on myös kuvagalleria Haapakosken projektin tiimoilta ottamistaan katutaidekuvista. Kuviin voi laajemmin tutustua Ylivieskassa järjestetyssä näyttelyssä.

Linkkejä maaliskuulta

Nuorison suosimalla Demi.fi -sivustolla keskustellaan graffiteista.

Sanomalehti Kalevan hieno kuvaesitys Oulussa järjestetystä, laillisesta graffitimaalaustapahtumasta. Laadukkaita, isoja kuvia mukavalta vaikuttaneesta tapahtumasta.

Blogimerkintä Kauppalehden blogiyhteisössä: Paha, paha Kallio, hirmu hurjat töhrijät - Kikka-Tikkasen hyötykulma.
“Töhrijät haloo, tiesittekö, että ne tietävät, missä te asutte? Ja voisiko joku nyt määritellä vielä sen, mikä tekee ihmisestä tapatöhrijän? Ja olisiko niin, että Kallion ravintolat kannustavat töhrimiseen, keskustan eivät?”

Kymmentä nuorta epäillään yli sadasta graffitista - HS.fi - Kaupunki 30.3.2007.
“Kymmentä 1980-luvulla syntynyttä miestä epäillään yli sadasta eri puolille pääkaupunkiseutua tussilla ja spraymaalilla tehdystä vahingonteosta. Poliisin tutkintaa helpotti merkittävästi se, että jengiläisten hallusta löytyi kotietsinnöissä runsaasti luvattomia spreijauspuuhia esittävää videomateriaalia.”

Kuopiossa

IMG10581. Graffiti in Kuopio.

IMG10585. Graffiti in Kuopio.

Lisää Kuopio-graffitia löytyy Kromista. Muutinpa blogin ulkoasua vähän ja poistin reunasta vanhoja linkkejä. Löytyvät silti vielä täältä.

Kromin ohella äskettäin on päivitetty myös Lprgraffitia, kuvia Lappeenrannasta ja Joensuusta.