Seuraa blogia Bloglovinin avulla

Kuntavaaliehdokkaiden mielipiteitä graffiteista ja töhryistä

Kunnallisvaaleissa ehdolla olevien ihmisten blogimerkintöjä graffiteista, töhrykampanjasta ja töhrimisestä.

Helsingissä ehdolla oleva sosiaalipolitiikan professori J P Roos pohtii töhrykampanjan järkevyyttä ja graffitien tekoa Oulunkylässä. “Olen ollut lautamiehenä tuomitsemassa nuoria graffititaiteilijoita (mahdollisimman lievästi). Silti minusta on monia paikkoja joissa ne ovat olleet selvä kaunistus.”

Espoossa kokoomuksen ehdokas Kari Kuusisto kehuu töhrykampanjaa ja kauhistelee, ettei Espoota pidä liittää Helsinkiin koska Helsingissä on jopa uskallettu ehdottaa luvallisia graffitien maalauspaikkoja valtuustossa. “En tiedä, miten rikoksentorjuntaneuvosto (HS) kerää aineistonsa, tai edes mikä se on, mutta omat silmäni kertovat, että pitkäkestoinen nollatoleranssi on vähentänyt töhryjä tehokkaasti.”

Helsingissä vihreiden ehdokkaana oleva Tapio Laakso on jaksaa sitkeästi vastustaa kaupungin nollatoleranssilinjaa. “Kävelin viime torstaina ovet paukkuen ulos yleisten töiden lautakunnan kokouksesta, jossa olen läsnä kaupunginhallituksen edustajana. […] En kuitenkaan ymmärrä nollatoleranssilinjaan liittyvää fanaattista suhtautumista. Esittelijä katsoi mm. tarpeelliseksi halventaa aloitteen tehneitä valtuutettuja. “Graffiti on kuin syöpä, jos sille antaa sormen, se vie koko käden”, kuvaa hyvin kiihkoa, jolla graffitien vastaista sotaa Helsingissä käydään. […] Mielestäni katutaiteella, tarroilla ja julisteilla on paikkansa kaupungissa. Jokaista pintaa tai betoninharmaata alikulkutunnelia ei tarvitse kontrolloida. Mitä vain ei tarvitse hyväksyä, mutta toleranssia tarvitaan lisää.”

Helsingin kokoomuksen Matti Enroth kehuu, kuinka töhryprojektilla on demokraattinen perusta. “Luvattomat maalarit häiritsevät toiminnallaan muita kaupunkilaisia ja aiheuttavat heille kustannuksia. Töhrijöiden pieni joukko ei edusta nuorisoa yhtenäisenä ryhmänä. Kysymys on äänekkäästä ja näkyvästä vähemmistöstä, joka ei pelaa demokratian sääntöjen mukaan.” Kommenteissa tamperelainen Seppo Lehto toteaa myös Stalinin nousseen valtaan demokraattisesti. Enroth on tullut Helsingissä tunnetuksi fanaattisena graffitien vastustajana ja yleisten töiden lautakunnan puheenjohtajalle sopimattomasta käyttäytymisestään.

Espoon kokoomuksen Jouni Särkijärvi kertoo, että töhry on hänen mielestään loukkaus turvallisuutta kohtaan. Marko Ronkainen Helsingin vihreistä miettii, saavutetaanko nollatoleranssilla loppujen lopuksi positiivista tulosta.

Helsingin kristillisdemokraattien Santeri Kyröhonka puolestaan kysyy, kuka puolustaisi graffititaidetta. Vasemmistoliiton Jaakko Vasankarin mielipiteitä törhykampanjasta.

Puolueilla ei selkeitä graffitimielipiteitä Helsingissä

Graffitit ja katutaide nousivat Helsingissä pieneksi kuntavaaliteemaksi Töhryfest-tapahtuman ja töhryprojektin päättymisen ansiosta, aiheesta on jaariteltu useiden ehdokkaiden blogeissa ja Hesarin vaalikoneessa tiedustellaan, miten ehdokkaat suhtautuvat graffiteihin ja töhryihin. Sunnuntain kuntavaaleissa onkin periaatteessa mahdollista vaikuttaa myös Helsingin graffiti- ja katutaidepolitiikkaan.

Helsingissä vain kourallinen ehdokkaita jättäisi luvattomien graffitien tekijät rankaisematta. Helsingin Sanomien vaalikoneen mukaan eniten graffitien sallijoita löytyy kommunistisesta puolueesta, jossa kolme ehdokasta ei tuomitsisi graffitintekijöitä rangaistuksiin. Vasemmistoliitosta ja vihreistä löytyy kummastakin yksi samaa mieltä oleva ehdokas.

Luvallisia graffitipaikkoja Helsinkiin kannattaa peräti vajaa puolet vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista. Kannattajia löytyy varsinkin kommunistien, vihreiden, vasemmistoliiton ja itsenäisyyspuolueen listoilta, mutta hajanaisemmin myös SDP:n, kokoomuksen ja RKP:n listoilta. Kovempia rangaistuksia töhrimisestä kannattaa muutama kymmenen ehdokasta pääasiassa perussuomalaisissa ja kokoomuksessa.

Puolueilla ei siis ole kovinkaan suhtautumista graffiteihin tai katutaiteeseen, vaan sallivat ja vastustavat ehdokkaat ovat hajaantuneet eri puolueisiin. Vasemmistossa ja vihreissä ollaan ehkä hieman myönteisempiä kuin kokoomuksessa ja perussuomalaisissa.

Töhryasioista kysytään myös Irc-Gallerian vaalikoneessa Helsingin kohdalla, mutta kysymys (“Stop töhryille -projekti on tuonut Helsinkiin turvallisuutta ja auttanut elävöittämään kaupungin yleistä ilmettä”, vastausvaihtoehdot samaa tai eri mieltä) on muotoiltu kovin omituisesti. Eihän töhrykampanjan tarkoitus ole elävöittää Helsinkiä vaan tehdä siitä mahdollisimman harmaa poistamalla nopeasti kaikki ilman lupaa jätetyt viestit. Turvallisuuden tuominen taas ei ole mikään mielipidekysymys, vaan fakta jota voidaan katsoa rikollisuutta käsittelevistä tilastoista.

Käytännössä kaupungin ajaman graffitipolitiikan kannalta on melko yhdentekevää, vaivautuuko lainkaan äänestämään. Kaupunginvaltuutetuille päätettäväksi tulevat asiat valmistellaan virkamiesten toimesta, ja Helsingissä varsinkin Rakennusviraston virkamiehet vastustavat kaikkia graffiteja fanaattisesti ja he ohjaavat luultavasti jatkossakin suurehkon osan valtuutetuista olemaan kanssaan samaa mieltä. Todennäköisesti jonkinlaisella suoralla toiminnalla on äänestämistä enemmän vaikutusta.

Töhryfest

Aiemmin mainittua Töhryfest-tapahtumaa vietettiin tänään Kiasman kupeessa ja kulkueella Mannerheimintieltä Helsinginkadulle ja Hakaniemeen. Aiheesta on kirjoiteltu mm. Valtamedia.netissä, lienee järjestäjää lähellä oleva taho, sekä perinteisemmistä medioista ainakin Ilta-Sanomissa tavanomaisen paheksuvaan ja suurentelevaan sävyyn, Hesarissa melko neutraalisti ja Vartti.fi:ssä melko asiallisesti.

Seurasin Töhryfestiä tovit Kiasmalla ja Mannerheimintiellä ja myöhemmin vielä Sörnäisissä, eikä se sivusta katsottuna näyttänyt suurta vaaraa kenellekään aiheuttavan. Massatapahtumissa tietysti joku pissii sopimattomaan paikkaan tarpeeksi olutta juotuaan ja joku saattaa liimata tarran toiseen sopimattomaan paikkaan, mutta tuskinpa näistä kovin suurta turvallisuusuhkaa syntyy.

Poliisi oli varustautunut tapahtumaan melko massiivisesti ainakin parillakymmenellä autolla ja pidätysbussilla sekä jalkautumalla runsaslukuisesti kulkueen ja Finlandia-talon ympärille. Kulkue kuitenkin eteni jouhevan näköisesti eikä aikanaan Smash Asemissa nähtyä saartamistohelointia poliisin puolesta nyt toistettu. Järjestäjän puolelta poliisin tekemiä kiinniottoja on moitittu väkivaltaisiksi ja sattumanvaraisesti valittuihin ihmisiin kohdistetuiksi, ja toisaalta poliisi kritisoinee joitain mielenosoittajia pullojen heittelemisestä mm. yhden tai kahden poliisin päähän. Itse huomasin tapahtuman aikana yhden tai kaksi lentävää lasipulloa.

Tapahtuman ohella tänään avattiin myös Vapaa Helsinki -verkoston ylläpitämä Nollatoleranssi.info-sivusto.

Mielenosoituskulkue Mannerheimintiellä.
IMG11856. Töhryfestin kulkue

Tarroja kulkueen jäljiltä Mannerheimintiellä.
IMG11903. Tarroja Mannerheimintiellä

Graffitit ja töhrykampanja ovat olleet melkeinpä päivittäin Hesarin otsikoissa ja ovat taas huomennakin. Töhryfestin ohella huomisen HS:ssä pitäisi olla katutaideaiheinen juttu myös kulttuurisivulla, johon on haastateltu eri kulttuurialan ihmisiä. Toimittaja pyysi myös minulta lyhyesti joitain kommentteja aiheeseen, ja muistaakseni osaltani mainituksi tulivat ainakin neulegraffitit uudempana ilmiönä. Enemmän käsitellään kuitenkin tiettävästi katutaidetta yleensä ja on haastateltu alaa paremmin tuntevia ihmisiä.

Töhryfest Helsingissä 16.9.2008

Vapaa Helsinki -ryhmä järjestää Helsingissä Kiasman edustalla Töhryfest-tapahtuman tiistaina 16.9.2008 Stop töhryille -projektin vastatapahtumana. Nollatoleranssi-info -sivujen mukaan tapahtuma alkaa kello 13.00 ja paikalla on DJ:tä, katutaidetta ja musiikkia, esiintyjiksi kerrotaan mm. Asa, Jontti & Shaka, Rauhatäti, Raappana ja Puppa J. Myöhemmin iltapäivällä ja illalla Stop Töhryille -kampanjan kymmenvuotista taivalta juhlistetaan Finlandia-talon ohittavalla kulkueella.

Nollatoleransssi.infon mukaan he aikovat terveisinään kertoa töhryvirkamiehille, että kadut ovat edelleen katutaiteentekijöiden hallinnassa. “Me kampanjoimme kontrollin kiristämistä ja ylikaupallista kaupunkia vastaan, sekä luovuuden ja vapaan kaupunkitilan puolesta. Emme voi hyväksyä väkivaltaa, jota kaupungin alaiset vartijafirmat käyttävät. Uhka ei enää kohdistu vain maalareihin, vaan mihin tahansa riskitekijään”, kerrotaan nettisivuilla.

Nettisivujen mukaan Stop töhryille -projektin väki juhlii samaan aikaan kampanjaansa suljetussa seminaarissa Finlandiatalolla, jonnne töhryfestistä lähtevä kulkuekin suuntautuu. Odotettavissa siis mahdollisesti tapahtumarikas ja uusia kokemuksia tarjoava iltapäivä Helsingin keskustassa.

Lisäys 5.9.2008: Tapahtumalle on oma sivunsa myös Facebookissa.

Stop töhryille -virkamiehet kehuivat omaa projektiaan

Helsingissä kiistellään jälleen kymmenen vuotta jatkuneen Stop töhryille -kampanjan tulevaisuudesta. Kuusi kaupunginvaltuutettua ehdotti, että osa töhrykampanjan rahoista siirrettäisiin nuorten taidekasvatukseen. Töhrykampanjan käytännön toteutuksesta vastaavan Rakennusviraston toimintaa ohjaava yleisten töiden lautakunta kuitenkin äänesti esitystä vastaan, Stop töhryille -projektista vastaavien virkamiesten esityksen mukaisesti.

Töhrykampanjaa ajavat virkamiehet luonnollisesti kehuivat lautakunnalle, kuinka heidän vetämänsä hanke on kansainvälisestikin hyvin onnistunut ja saivat näin lautakunnan vakuutettua kampanjan tarpeellisuudesta. Lautakunnan kokouksen pöytäkirjan voi lukea Helsingin kaupungin sivuilta.

Lautakunnan päätöksentekoa voi pitää malliesimerkkinä vallan luisumisesta vaaleilla valitulta kaupunginvaltuustolta virkamiesten käsiin. Ylen Aikaisen uutiset kertoi vasta viime viikolla, miten Helsingin kaupunginvaltuutetut ovat tyytymättömiä vaikutusmahdollisuuksiinsa. Valtuutetuille tehdyn kyselyn mukaan valtaosa heistä kokee, että kaupunginjohtajilla ja virkamiehillä on suurempi valta kuin valtuustolla. Valtuutetut niin ikään katsoivat, että kaupunginhallituksella on heitä enemmän vaikutusvaltaa, ja että asukkaiden vaikutusmahdollisuudet kaupungin päätöksenteossa ovat huonot.

Yleisten töiden lautakunnalle antamassaan esityksessä Stop töhryille -kampanjasta vastaavat virkamiehet kehuvat hankkeensa olleen mainio menestys. Ongelmana vain on, että tieto tästä menestyksestä on yksinomaan projektista vastaavien virkamiesten itsensä tuottamaa, eikä puolueetonta tutkimustietoa ole muilta tahoilta juurikaan saatavilla.

Töhryprojektin mukaan töhryjen määrä Helsingissä kartoitetaan alueittain tarkkailemalla kaupunkitilaa noin 750 km:n pituiselta matkalta, joka vastaavien virkamiesten mukaan kattaa noin 70 % Helsingin pinta-alasta. Mukaan lasketaan kaikki töhryt, olivatpa ne sitten kaupungin tai yksityisten kiinteistöissä, silloissa, meluaidoissa, puissa, kallioissa tai katukalusteissa. Kuitenkin tieto töhrinnän vähentymisestä ilmiönä perustuu uusien töhryjen tekemisen tilastointiin vain noin kuudestasadasta kaupungin omistamasta rakennuksesta, joiden puhdistus on Stop töhryille -projektin vastuulla.

Töhryprojektin lautakunnalle antama esitys näyttää osin perustuvan vain hankkeesta vastaavien virkamiesten mielipiteisiin. Projektin mukaan “Töhrintä ei valitettavasti ole yhteiskunnassa poissa muodista, joten sen suhteen täytyy koko ajan olla varpaillaan. Esimerkiksi Vantaa on erittäin pahasti töhritty kaupunki. Töhrintä on huolestuttavasti lisääntynyt myös Helsinkiä ja Espoota lukuun ottamatta kaikissa Suomen radanvarsikaupungeissa.”

Esityksessä ei kuitenkaan lainkaan kerrota, mihin perustuu tieto töhrinnän lisääntymisestä kaikissa Suomen radanvarsikaupungeissa, joita ovat esimerkiksi niin Lieksa, Nurmes, Seinäjoki, Tampere, Turku, Kemijärvi kuin Pieksämäkikin. Olisikin kiinnostavaa kuulla, mistä Stop töhryille -projekti on saanut tilastotietoja vaikkapa Kemijärvellä maalattujen graffitien määrän kasvamisesta. Tiettävästi kun tällaisia tilastotietoja ei kukaan edes kokoa. Virkamiehillä luulisi olevan edes jonkilainen vastuu sanomistensa todenmukaisuudesta.

Töhryprojektin kohdalla näyttää kuitenkin siltä, että asiasta vastaavat virkamiehet voivat omaa hanketta kehuessaan väittää lähes mitä tahansa, jolloin väistämättä muutkin hankkeesta esitetyt tiedot joutuvat kyseenalaiseen valoon.

Lisää aiheesta
– HS – Lautakunta: Töhryprojekti hillinnyt “graffitivandalismia”.
– Yle Uutiset – Stop töhryille -määrärahat nuorten taidekasvatukseen?

Stop töhryille kelpaisi Madventuresiin

Helsingin Stop töhryille -kampanjointi kelpaisi aiheeksi Helsingistä tehtävään Madventures-jaksoon, kertovat ohjelman tekijät HS:n uutisessa. Helsinkiläinen ilmiö, jossa on palkattu ihmisiä vahtimaan mahdollista tarrojen liimaamista ja lähdetty käräjöimään satunnaisten tarrojen liimaajien ja julisteiden levittäjien kanssa, voisi sopia ohjelmaan vastapainoksi tavanomaiselle kuvalle tuhansien järvien ja saunojen huipputekniikkamaasta.

Madventuresin kaksikko kiersi kiinnittämässä jääkaappimagneetteihin painettuja ajatuksia Helsingin keskustassa. Piakkoin rautatieasemalla vartija ilmaantui muina miehinä varjostamaan magneettien kiinnittäjiä, ja kohta paikalla olikin jo suurempi vartijajoukko avautumassa, miten rautatieasemalla ei saa mainostaa ilman VR:n lupaa. Tosin tässä tapauksessa magneeteissa ei ollut mainoksia, vaan englanninkielisiä ajatuksia kuten “ajattele sotaa” tai “mietipä mustaa”.

Siltikään magneettien jättäminen rautatieasemalle ei kelvannut vartijoille, vaan ne oli kerättävä pois. VR:n ja vartiointiliikkeen mielestä on nähtävästi sopimatonta toivoa ihmisten ajattelevan yhtään mitään. Tai ainakaan mitään sellaista asiaa, jossa ajatuksen tarjoaja on jokin ulkopuolinen, ei-kaupallinen taho.

Muita matkailuohjelmaan kenties kelpaavia aiheita Helsingissä olisivat Ympyrätalon ja Hesarin Alkot tavanomaisimpine asiakkaineen, kiilaaminen taksijonossa keskustassa, Pihlajamäen lähiöt ja Alakiventien myrkyllisinä hylätyt ja purkamistaan odottavat kerrostalot Itä-Helsingissä.